polkujuoksu,  Treeni,  Ulkona

Poluilla juokseminen: tämän olen oppinut

Ei muuta kuin jalkaa toisen eteen ja niin rivakasti kuin mieli tekee. Polkujuoksu ja metsässä juokseminen on helppoa! Vai onko kenties sittenkään?

Polkuopissa

Ennen juoksin asfalteilla ja hiihtolatupohjilla. Nykyään se on aivan liian helppoa aivoille! Lisäksi kovahko alusta iskuttaa jalkapohjia ja saa ne voimaan huonosti. Siirryin siis poluille ja metsään.

Haluan tituleerata itseäni edelleen noviisiksi polkujuoksussa ja jakaa nyt polkujuoksua harrastaneena asioita, joita olen oppinut poluilla ja metsässä juoksemisesta näiden muutamien vuosien aikana.

Katse alas ja eteen

Maisemia pysähdytään katsomaan sitten ihan erikseen 😀 Kivet ja juuret pitävät huolen siitä, ettei askel ole kahta kertaa samanalainen. Etenkin alussa jalkoihin sai katsella aivan koko ajan. Minulle neuvottiin, että kannattaa juosta joko korkealla eli astua aina kivien ja juurakkojen päälle tai sitten matalalla eli sovittaa askel juurien ja kivien väliin.

Askelpituus

Askelpituus tulee polkujuoksussa ja metsässä sovittaa maaston mukaan. Tasaisilla ja loivilla pätkillä askelpituus on isompi kuin ylämäissä. Mitä jyrkempi nousu, sitä pienemmällä askelvälillä edetään. Tämän muistaminen ja oppiminen on ollut itsellä askel kohti mukavampaa polkujuoksukokemusta. Muistan kuinka aina ennen harpoin isoin askelin mäkiä ylös. Se oli todella raskasta.

Askelpituuden sovittamisen maastoon ja metsään oppii jokainen. Alkuun tulee vain tietoisesti muistaa havainnoida millaisessa kohdassa polulla juoksee, eli onko se loivaa helppoa polkua, johon voi tykittää menemään turvallisesti isolla askeleella vai pienin askelin mentävää kivikkoa jaylämäkeä. Jalka kyllä oppii ajan kuluessa hakemaan sitä oikeaa kohtaa askeleelle.

Nilkalla työtä

Epätasaisella alustalla nilkka saattaa herkästi taittua ja askel pettää. Nilkan työ tuleekin pitää aktiivisena koko lenkin ajan ja kannattaa tietoisesti opetella keventämään painoa jalalta, jos nilkka meinaa nyrjähtää. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että jalan taittuessa hieman sivulle rentoutetaan paino taittuneelta jalalta pois ja otetaan tukiaskel vastakkaisella jalalla. Tällä estetään vääränlainen paineen kohdentuminen jalkaterän nivlesiteille ja rakenteille.

Juoksuasento

Olen oppinut, että juoksuasennon kanssa pyritään metsässä ja poluilla samaan kuin asfaltilla. Eli lantio ylös, jalka tuodaan sopivasti lantion alle ja kädet rytmittävät juoksua. Epätasaisella alustalla, esteitä väistellessä ja hitaassa vauhdissa lantio tipahtaa herkästi taakse ja keskivartalon tuki heikkenee. Hyvässä juoksuasennossa on helpompi tehdä ratkaisuja maaston muotojen mukaan. Tähän kiinnitän paljon huomiota harjoittelussani!

Maltti on valtti

Opin, että piti aloittaa maltilla. Etenkin jos nilkat ja jalat eivät olleet tottuneet polkujuoksuun kuten minulla. Vaikka olisin suunnitelmissani lähdössä juoksulenkille, kävelyä voi tulla myös aivan hyvin. Etenkin kivikoissa, juurakoissa ja märällä kelillä varon askeliani aika paljonkin ja otan askeleet mielummin varman päälle kuin liiallisella kaatumisen riskillä.

Kenkävalinta

Missään muussa asiassa ei voi mennä enemmän metsään, kuin valitessaan jalkaan heikosti sopivat lenkkikengät. Muistan ensimmäisen polkulenkkini eräillä maastokengillä, jotka kastuessaan läpimäräksi hiersivät, pyörivät jaloissa ja painoivat kuin synti. Näillä kengillä en enää mennyt metsän puolelle. Suosittelen siis kokeilemaan erilaisia kenkiä ja valitsemaan omaan jalkaan sopivat. Se lisää roimasti polkujuoksunautintoa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *